Pakko-oireinen häiriö (OCD) on neuroottinen tila, jolle on ominaista pakko-oireet (pääasiassa pakkomielteet ja pakonomainen käyttäytyminen).
Syyt:
1. Persoonallisuuspiirteet (25 %):
Kolmasosa pakko-oireisen häiriön potilaista osoittaa jonkin verran pakko-oireisia persoonallisuuspiirteitä ennen sairauden puhkeamista. Sisarukset, vanhemmat ja lapset osoittavat usein samanlaisia piirteitä, kuten varautuneisuutta, päättämättömyyttä, säästäväisyyttä, huolellisuutta, liiallista tarkkuutta, märehtimistä, perfektionismia sekä jäykkyyttä ja joustamattomuutta.
2. Psykologiset tekijät (35 %):
Shanghain tutkimustietojen mukaan 35 % potilaista koki psykologisia laukaisijoita ennen sairauden puhkeamista. Pitkittynyt henkinen rasitus, ahdistusta aiheuttavat sosiaalis-psykologiset tekijät tai vakavaa henkistä kärsimystä aiheuttavat traumaattiset tapahtumat voivat laukaista pakko-oireisen häiriön.
OCD:n kehittymisessä sosiaalis-psykologiset tekijät ovat merkittävä, vaikkakin usein huomiotta jäävä etiologinen komponentti. Kun fyysinen terveys heikkenee tai pitkittynyt psykofyysinen väsymys ilmenee, nämä olosuhteet voivat laukaista OCD:n henkilöillä, joilla on pakko-oireisia persoonallisuuspiirteitä. Patogeneesin suhteen on olemassa erilaisia tulkintoja:Pavlovilainen koulukunta esittää, että voimakkaiden emotionaalisten kokemusten aikana liiallinen jännitys tai ristiriitaiset aivokuoren kiihottumisen ja eston prosessit muodostavat erillisiä patologisia inertia-kiihottumisen pesäkkeitä, jotka muodostavat pakkomielteisten ajatusten patofysiologisen perustan. Psykodynaaminen koulukunta katsoo pakonomaisiksi oireiksi tukahdutetut aggressiiviset impulssit tai "seksuaaliset halut".Jotkut käyttävät oppimisteoriaa selittämään pakkomielteisiä ajatuksia seurauksena siitä, että ahdistusta aiheuttavien ärsykkeiden ja itse ajatuksen välille on muodostunut ehdollinen assosiaatio. Mitä tulee käsitykseen, että liiallinen cingulate-aivokuoren aktiivisuus voisi olla yhteydessä OCD:n puhkeamiseen, suoraa näyttöä cingulate-aivokuoren rakenteellisista tai toiminnallisista muutoksista ei ole.
3. Geneettiset tekijät (20 %):
Häiriön esiintyvyys potilaiden lähisukulaisilla on suurempi kuin väestössä yleensä. Esimerkiksi sairastuneiden vanhempien keskuudessa esiintyvyys on 5–7 %. Kaksostutkimukset tukevat myös geneettistä yhteyttä OCD:hen.
OCD:n itsehoidon strategiat:
1.Opi rentoutumaan
Liiallinen jännitys pahentaa tilaa ja vangitsee mielen pakkomielteisten ajatusten noidankehään. Pyri omaksumaan rennompi näkökulma pakonomaiselle käyttäytymiselle alttiisiin alueisiin. Liikunta on tehokkain fyysinen rentoutumiskeino. Uppoudu täysin fyysiseen aktiivisuuteen, joka virkistää koko kehoa ja stimuloi endorfiinien eritystä. Kun olet juossut voimakkaasti ja hikoillut runsaasti, saatat huomata olevasi enemmän yhteydessä maailman luontaiseen kauneuteen.
2. Hyväksy epätäydellisyys
Kehitä suurempaa joustavuutta epäolennaisten yksityiskohtien suhteen. Harjoittele tietoisesti suvaitsevaisuutta pienissä asioissa – vietä esimerkiksi päiviä mahdottoman sotkuisessa huoneessa. Muista: hieman epäjärjestyksellinen ympäristö, joka ei ole täysin siisti, ei pilaa elämääsi.
3. Epäonnistuminen on vain kokemus
Älä pelkää epäonnistumista. Sen sijaan, että mietit loputtomasti "mitä jos epäonnistun?", sano itsellesi: entä jos epäonnistun? Se ei tarkoita, että elämäsi on epäonnistunut. Takaiskut ovat itsessään eräänlaista oppimista. Monet menestyvät henkilöt saavuttivat tavoitteensa juuri siksi, että he kestivät lukuisia epäonnistumisia ennen kuin löysivät paikkansa ja oikean tien eteenpäin.
4. Kehitä huumorintajua
Jos voit nauraa jollekin, se lakkaa vaivaamasta sinua. Pakko-oireisista taipumuksista kärsivät hyötyvät erityisesti vitsien lukemisesta, joka rentouttaa hermoja ja auttaa hyväksymään maailman odottamattomat ja huvittavat puolet. Se, että kaikki ei ole hallinnassasi, ei välttämättä ole hyvä asia. Enemmän naurua ja iloinen asenne tekevät elämästäsi onnellisemman.
Pakko-oireinen häiriö aiheuttaa merkittävää psykologista taakkaa kärsiville, tuhlaa aikaa, energiaa, resursseja ja rahaa. Todellisuudessa on opittava hyväksymään ja kehitettävä suurempaa rentoutumista. Jatkuva täydellisyyden tavoittelu on turhaa; vain hyväksymällä epätäydellisyydet voimme jatkuvasti edetä.
Yleisiä pakko-oireisen häiriön tyyppejä:
1. Pakkomielteet
Tietyissä tilanteissa potilaat kokevat ajatuksia, jotka he tietävät olevan tilanteeseen sopimatonta, mutta eivät pysty hallitsemaan niiden syntymistä, mikä aiheuttaa merkittävää ahdistusta. Esimerkiksi äiti, joka kantaa lasta joen lähellä, saattaa yhtäkkiä ajatella heittävänsä lapsen veteen. Vaikka vastaavaa toimintaa ei tapahdu, potilas tuntee voimakasta ahdistusta ja pelkoa.
2. Pakonomaiset tunteet
Ilmenee pääasiassa pakonomaisena pelkona. Tämä pelko keskittyy tunteiden hallinnan menettämiseen, kuten pelkoon menettää järkensä, tehdä laittomia tai sosiaalisesti tuomittavia tekoja tai jopa hirvittäviä rikoksia.
3. Pakonomaiset pelot
Nämä pelot liittyvät potilaan pakkomielteisiin ajatuksiin, joissa hän pelkää kokevansa vastakkaisia ajatuksia, jotka laukaisevat voimakkaita tunne-elämän reaktioita. Hän voi esimerkiksi pelätä kokevansa pakonomaisia ajatuksia tietyissä tilanteissa, mikä johtaa ahdistukseen ja taipumukseen välttää tällaisia tilanteita kokonaan.