Havainnot osoittavat, että äidin itkun jälkeinen kiihtynyt syke, vaikka se muistuttaakin pallean värähtelytilaan, aiheuttaa dramaattisesti erilaiset sikiön aktiivisuusmallit. Äidin ja sikiön välisiä monimutkaisia neurohormonaalisia reittejä koskevaa tietoa on nyt saatu huomattavasti.
Fysiologisesti äidillä ja sikiöllä on yhteinen aivo ja autonominen hermosto, mutta erilliset hermoverkostot ja verenkiertoelimistön toiminnot. Nämä neurohormonaaliset reitit muodostavat korvaamattoman keinon emotionaaliseen viestintään heidän välillään ja niillä on poikkeuksellisen tärkeä rooli.
Vaikka aivot epäilemättä ohjaavat käyttäytymistä ja ajattelua, nämä prosessit tapahtuvat aivokuoressa, aivojen ulkokerroksessa.Lisäksi on huomionarvoista, että aivoissa käsitellyt aistimukset ja ajatukset muuttuvat tunteiksi hypotalamuksessa – joka on suoraan yhteydessä aivokuoreen – ja muuttuvat sen jälkeen kehon aistimuksiksi.
Tällä hetkellä ei ole vielä selvää, missä olosuhteissa sikiön hermosto on herkin äidin stressireaktioiden aikana erittyneille neurohormoneille, eikä näiden neurohormonien aiheuttamia muutoksia ole vielä täysin selvitetty.Viimeaikaiset tutkimukset osoittavat kuitenkin, että sikiön hypotalamus sekä sen säätelemät endokriininen ja autonominen hermosto ovat alttiimpia tällaisille vaikutuksille. Sikiön äidin tunteiden havaitsemisen taustalla olevat mekanismit ovat edelleen huonosti ymmärrettyjä ja vaativat lisätutkimuksia, vaikka ne ovat jo herättäneet merkittävää tieteellistä huomiota ja kiinnostusta.